Reviews
imperiumi.net
Demolisher - Promo 2008
- Pisteet: 4,5 / 5
- Valittiin "kuukauden demoksi"!
Palttiarallaa kolmen vuoden ikään ehtinyt helsinkiläisbändi Demolisher on pitänyt kiinni tasaisesta julkaisutahdistaan ja saattanut ulos kolmannen, nimeämättömän nauhoitteensa. Vain kaksi biisiä kattava demotekele on kymmenminuuttinen voimanosoitus raskaasta ja perinteisestä death metalista tummasävyisin elkein.
Lähinnä keskitempoisen murhatyöskentelyn parissa toimiva yksikkö on tehnyt huolellista työtä kaikilla osa-alueilla. Paitsi että itse yksittäiset riffit, myös kokonaiset biisit ovat hyvin työstettyjä, läpi mietittyjä ja hiottuja kokonaisuuksia. Mureat demppaukset vuorottelevat pahaenteisten melodioiden ja grooveenkin taipuvien koukkujen kanssa, eikä mukaan ole päästetty yhdentekeviä mitäänsanomattomuuksia.
Hyvät biisit ansaitsevat myös hyvät soundit ja sellaiset on demolle myös saatu. Kirkkaasti, mutta yhtä lailla raskaasti soivat kitarat ovat homman kivijalka, joka yhdessä tukevan rumpupaukutuksen kanssa pitää homman kasassa. Hassumpaa ei ole myöskään bändin laulutyöskentely, joka on sinänsä varsin pätevää örinää. On selvää, että Demolisherilla riittää hyviä paukkuja koko lippaallinen, joten lienee vain ajan kysymys koska bändi tekee työtä kokopitkän levytyksen parissa.
Serpent, 18.08.2008